suurin suru on sanaton syvin kaipaus äänetön

blogin herättämistä eloon poistin sen mun minä postauksen tietyistä syistä muttä tälle on jo oma ideansa nimittäin mun oma rakas isä ♥

'' koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän.. ''

jokaisen meidän oma sankari jollain tavalla on varmasti meidän oma isä. isä odottaa sua 9kk, viimeinkin se saa nähdä sinut ja on onnellinen. sain elää iskän kanssa vajaat 5-6 vuotta. se on tosi vähän kun oikeasti miettii.. oon miettinyt kannattaisko tästä kirjottaa blogiin mutta menköön nytten. eli siis mun isä kuoli 7-8 vuotta sitten vaajakoskella kun hänelt katkes verisuoni päästä. en muista tapauksesta hirveesti mutta sen muistain että minut, veli ja sisko vai siskot? haettiin ambulanssilla keskus sairaalalle ruumis huoneelle. siellä nähtiin mun täti, sen mie ja sen lapset kai. olin ihan shokissa kun näin isän makaamassa sängyllä. se oli kauheinta mitä oon koskaan kuullut et oma isä on menehtynyt.. vaikka välillä näyttää että oisin päässyt yli asiasta ,asia ei ole niin. kaipaan omaa isää joka ilta. isä haudattiin turkkiin , älyttömän kauas täältä. en oo koskaan käynyt  iskän haudalla enkä ollut hänen hautajaisissaan .. mun isän luonne oli herttanen ja hauska.
kaipaan mun isää suunnattomasti. '' yht'äkkii huomaa et se päättyykin tähän ''

ajattelin tehä tän koska muutama on kysynyt kommentilla miten mun isä menehty.
rakkaudella reikku